Archive for December, 2010

Dec 21 2010

Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo. Nyt sitä saa, nyt sitä saa, vatsansa täyteen puuroo…

Published by elina under Uncategorized

Vehviläisellä on ollut jo vuosien ajan tapana muistaa asiakkaita ja yhteistyökumppaneita sähköisellä joulutervehdyksellä ja käyttää säästyneet varat hyväntekeväisyyteen. Vehviläinen osallistuu vuoden aikana useisiin avustuskohteisiin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tänä vuonna yrityksessä järjestettiin myös Nälkäpäiväkeräys, johon haastettiin mukaan myös yhteistyökumppaneita. 

Perinteinen riisipuuro kuuluu Suomalaiseen jouluun, se maistuu niin pienille kuin isoillekin. Tänä vuonna Vehviläinen on lahjoittanut joulutervehdyksiin varatut rahat Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, josta rahoja voidaan käyttää puuron tarjoamiseen sitä tarvitseville. Vain parin paperikorttitervehdyksen hinnalla kokonainen pieni kylä Afrikassa saa puuroa syödäkseen. Kokonaisen yrityksen korttiliikenteellä pystytään siis tarjoamaan puuroa melkoiselle porukalle. Tästä Vehviläisellä saadaan joulumieltä, jota toivotetaan myös kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.

No responses yet

Dec 01 2010

Vilskettä ja vilinää, Vehviläisellä ollaan jo joulutunnelmissa!

Published by elina under Uncategorized

Joulu alkaa olla ovella ja ensimmäinen luukku adventtikalenteristakin on jo avattu. Vehviläisellä joulunalusaika on yksi vuoden kiireisimmistä ajanjaksoista. Jalostamossa tuotetaan sipulijalosteita kasvavalla volyymillä jouluaaton lähestyessä. Suomen ruokateollisuudessa käytetään laajasti Vehviläisen sipuli vuoden ympäri, mutta joulu tuo tuotantoon vielä oman lisänsä. Jouluun perinteisesti kuuluvan rosollin ainesosana Vehviläisen sipuli matkaa tänäkin jouluna lukemattomiin koteihin ja joulupöytiin muiden herkkujen rinnalle.

Vaikka joulukuu onkin kiireinen niin ennen aattoa myös tuotanto hiljenee Vehviläiselle ja ihmiset rauhottuvat joulunviettoon. Montaa päivää ei kuitenkaan ehditä huilata, koska vuodenvaihde tuo mukanaan taas juhlan, jossa Vehviläisen tuotteet maistuvat. Uutta vuotta vastaanotetaan monissa kodeissa perinteisesti nakkien, lihapullien ja perunasalaatin voimalla. Vehviläinen on toimittanut vuosia sipulit myös herkullisimpien perunasalaattien ainesosaksi. 

Vehviläinen haluaa toivottaa kaikille kuluttajille rauhallista joulunalusaikaa. Kattakaa pöytä koreaksi perinteisillä herkuilla ja istukaa nauttimaan läheistenne kanssa.

No responses yet